Mä oon oppinut olemaan kova. Herkkyys on heikkous. Haavoittuvaisuutta ei saa näyttää. Älä katso silmiin, pysy fyysisesti ja henkisesti etäällä. Tylyys on hyväksyttävämpää kuin ystävällisyys. Lannista mieluummin kuin kannusta.
Mutta en mä ole tuollainen. En ole nyt enkä ole koskaan ollut. On vain ollut pakko sopeutua ympäristöön, jotta tulee hyväksytyksi edes joten kuten eikä joudu henkisen hyökkäyksen kohteeksi.
Ehkä mä nautin olla vanhusten kanssa, koska silloin mä saan olla oma itseni. Katson silmiin, pidän kädestä kiinni tai silitän hiuksia, kuuntelen. Hymyilen ja olen aidosti läsnä. Otan todesta ja osoitan kunnioitusta.
Ekan harjoittelun jälkeen tuli postissa työtodistus. Harjoittelusta ei tietääkseni pitänyt saada arvosanaa, koska kyse on kuntouttavasta toiminnasta. Työtodistuksessa oli kuitenkin arvioitu työtaito ja käytös kiitettäviksi (paras arvosana). Kaipa se, että tykkäsin olla harjoittelussa myös näkyi.
Nyt on takana vajaat kaksi viikkoa toista harjoittelua, jonka olen myös vanhustyössä. Ihmeen hyvin on mennyt, vaikka usein tunnen olevani huono ja idiootti. Opin joka päivä paljon uutta. Tänään ekaa kertaa suihkutin ja pesin vanhuksen. En ole koskaan edes vierestä seurannut suihkutusta, mutta ihan hyvin se meni, kun ohjaaja neuvoi ja käytin normaalia maalaisjärkeä. Sain kehuja, että hyvin suoriuduttu.
Mullahan on aikaisempaa työkokemusta lähinnä vain siivoustyöstä ja kaupassa tavaroiden hyllyttämisestä. Molemmat on olleet niin tympeää hommaa, että oon vihannut koko työelämää ennen näitä harjoitteluja. Ehkä ne työt eivät vain ole olleet sopivia mun persoonalle. Omahoitaja sanoi, että sä kuulut ihmisten pariin ja melkein uskon. Jokaisen pitää löytää oma juttunsa. Aika näyttää, onko hoitotyö mua varten. Mutta ainakin tällä hetkellä mä tykkään sen opettelusta tosi paljon.
Minä olen huomannut saman lasten kanssa!
VastaaPoista